Blogin puolella on viimesen kuukauden aikana ollut suoraan sanottuna kuollutta. Tää hiljausuuselo on johtunut vain ja ainoastaan ajan puutteesta. Koko ajan oon pää kolmantena jalkana menossa ja jos menoa ei ole, oon rätti väsyneenä sängyssä makaamassa. Yritän saada mahd. pian tän blogin uuden ulkoasunkin tehtyä ja koeviikon jälkeen yritän ruveta kirjottelemaan taas enemmän. Mun elämä on alkannu palata niin normaaliksi kuin vaan vaihtovuoden jälkeen on mahdollista. Monia varmaan mietityttää millaista elämä vaihtovuoden jälkeen tulee olemaan. Se vaihtelee tosi paljon ihmisestä, joten mitään suoraa vastausta en voi teille antaa. Omakohtainen kokemus on, että siinähän se menee. On huonoja- sekä hyviä päiviä ja kaikki on vaan pakko yrittää kestää, mutta helppoa se ei oo. Jos vaihtovuosi on välillä vaikea, on se takaisin tulo ja elämä sen jälkeen tuplasti vaikeampaa.
Vaikein asia on ihmiset. Mun ystävät on täällä ja niitä on ihana nähdä ja tiedän että he rakastaa mua, mutta välillä tuntuu, että on vaan niin yksin. Monet vaihtarit voi varmaan samaistua näihin takaisin tulon jälkeen tulleisiin tunteisiin. Mun ystävillä ei oo enään samalla tavalla aikaan muhun, kuin ennen. Onhan se ymmärrettävää, koska he on oppineet elämään ilman mua ja se elämä on onnistunut hyvin. Kaikilla on niin eri tilanne elämässä verraten siihen mitä silloin oli, kun olin vielä suomessa jännittämässä lähtöä. Onneks mulla on silti vielä ihanat ystävät täällä, että ei ne mihinkään ole kadonnut. Vaihtarikavereista tulee koko ajan vaan tärkeämpiä, koska ne ymmärtää mua ihan täysin. Oman perheen kanssaon myös ihana olla. Omaa perhettä oon ruvennut arvostamaan vaihtovuoden aikana niin paljon enemmän mitä ennen.
Koulun alotus oli vaikeaa. Mua autto se, että meijjän koulussa oli muutama muukin saapunut vaihtari ja nyt oon saanut jo paljon uusia kavereita mun uudelta luokka-asteelta. Se ei ole se ongelma. Ongelma on itse opiskelu. Se ei rullaa niinkuin ennen. Mikään ei innosta, mikään ei jää päähän, mitään en tunnilla ymmärrä ja enkku ei suju vaikka pitäis. Kielioppi on kadoksissa ja englannin sanojen kääntäminen suomeksi ei onnistu, vaikka ymmärrän kaiken. Äikässä suomenkielioppi on myös kadonnut kuin pieru saharaan ja mitään muistikuvaa ei oo matikan sanastosta. Kaikki vaihtarit on luulatavasti tästä sevinnyt, toiset paremmin, toiset huonommin, mutta enköhän mäkin tähän pysty. Yks plussa kyllä löytyy ja se on kouluruoka! Oi miten oonkaan kavannut sitä kunnon suomalaista kouluruokaa.
Suomen ilmasto ottaa päähän ja mulla on vaan kauhee hinku päästä tutkii uusia paikkoja maailmasta. Haluaisin hirveesti mennä asumaan hetkeksi espanjaan tai lattarimaahan ja opetella espanjan kielen. Uusi innostuksen kohde on myös jamaica. Haluan vaan ulkomaille asumaan, pois suomesta hetkeksi. Tottakai suomi on aina mun sydämmessä myös ja lemppari paikka.
Ikävä jenkkeihin on yllätys yllätys kova. Haluun halata kaikkia mulle tärkeitä ihmisiä ketä on siellä valtamerten toisella puolella, sekä makoilla sängyssä mun siskon kanssa ja puhua kaikista salaisuuksista kunnes nukahdetaan. Haluan päästä mukaan kannustamaan meijjän koulun futispelaajat voittoon muiden cheerleadereitten kanssa. Lauantai aamuisin en pysty kattomaan edes instagram kuvia, koska koko etusivu on täynnä perjantain peli kuvia. Tän vuoden vaihtareitten blogeja on lähes mahdotonta lukee sekä homecomingin aikaan tuun varmaan itkemään joka päivän. Syksy oli mun vaihtovuoden yhtä parasta aikaa, joten tää syksy tulee olemaan melko rankka. Jokainen päivä alan vaan ikävöimään enemmän varsinkin, kun ilmat täällä alkaa synkkenemään. Onneks tiiän että tän tunnelin päässä on valoa. Sen valon tavotan 94 päivän päästä kun lentokone lähtee helsingistä kohti new yorkia ! USA HERE I COME !
Mun siskoa mulla on erityis ikävä. Oltiin erottomattomat ja hänestä tuli mulle yksi maailman tärkeimmistä ihmisistä. En vois kuvitellakaan mun elämää ilman Sydneytä ja tiiän, että Sydney tarvitsis mua myös sen luokse. Tää erolla olo on vaikeeta, mutta mä tiiän että odottelu on sen arvosta, koska seuraavan kerran kun nähään, se tulee olemaan jotaim niin ihanaa. Meidän välille synty aito ystävyys enkä vois olla onnellisempi tai yleempi, että saan kutsua Sydneytä mun siskoksi. Vaikka biologisesti ei siskoja ollakkaan, silti sisimmässä tieetään, että meijjät on luoto siskoiksi. Me ollaan enemmän kuin parhaita ystäviä.
<3sara
Eilen se oikeesti iski että mähän lähen täältä muutaman päivän kuluttua. Tänään vietän aikaa mun host vanhempien kanssa ja yritän pakata, koska sitä en haluu jättää ihan viimetippaan. Huomenna viimenen päivä Fairilla ja illan vietän kavereiden kanssa. Viimeistä kertaa. Lauantai aamun vietän Thadin kanssa ja sitten pitäis sanoo heipat ja tää on se vaikein kohta… Kavereille sen pystyn jotenkin tekemään mutta Thad … En tiiä miten pystyn siihen. Just tällä hetkellä se tuntuu maailman vaikeimmalta asialta ja en saa sitä pois mun päästä. En tiiä pystynkö enää siinä tilanteessa ees itkemään, koska oon itkeny mun kaikki kyyneleet jo ulos viimeaikoina. Tai sitten itken niikun pikku vauva. Tää jälkimmäinen on varmaan se mikä todellisuudessa sitte tapahtuu.
Lauantai päivän ja illan - mun viimeisen illan vietän mun perheen kanssa. Mennään varmaan jonnekkin syömään ja katotaan leffoja. Sunnuntaina mun perhe vie mut lähtö leirille ja siellä sanotaan heipat sitten perheelle. Tää tulee olemaan myös tosi vaikeeta ja se vaikein on mun sisko Sydney. Sydney on mun yks tärkeimmistä ihmisistä mun elämässä ja vaikka tiiän että Sydney on silti vielä mun elämässä, tiiän että se ei oo enään viereisessä huoneessa, enkä voi enää tekstata sille että tulee halaamaan mua tai en voi hyökätä sen huoneeseen ja nukahtaa sen viereen.
Mun lähtö lähestyy koko ajan ja sen ajatteluu käy vaikeemmaks koko ajan. Aina kun rupeen ajattelemaan sitä tilannetta, kun viimesen kerran halaan mulle tärkeimpiä ihmisiä mulla alkaa kyyneleet valuu pitkin poskia. Eilen itkin yhteensä varmaan 5 tuntia ja näinä viimisinä päivinä se ei ainakaan tuu vähenemään. En ois ikinä uskonu, että lähteminen täältä tulis olemaan näin vaikeeta ja suoraan sanottuna mua pelottaa mennä kotiin. Mua pelottaa jättää kaikki tänne ja palata suomeen sinne tuttuun ja turvalliseen. Ongelmana on, että se ei oo enään se tuttu ja turvallinen… Se on se vanha elämä joka onkin nyt uus. Oon kyllä niin innoissani että saan nähä mun kaverit sekä perheen ja elää vapaammin ja syödä kunnon hyvää ruokaa!! Lähteminen takaisin kotiin on kuitenkin vaihtovuoden vaikein osa, mutta eiköhän tästä selvitä. Se mikä ei tapa niin vahvistaa, ainakin pitäisi eli toivoo on :)
Me ollaan kun sama ihminen. Rakastetaan kauhuleffoja, tykätään samasta musiikista, huumorin taju on sama, kiinalainen on lempiruokaa ja verityyppikin on sama. Tätä listaa vois jatkaa vaikka ikuisuuksiin. Jos ei olla oltu koko päivää yhessä niin viimeistään illalla ollaan jomman kumman huoneessa ja jutellaan yöhön asti ja usein myös nukutaan yhessä. 
En vois des kuvitella mun vaihtari vuotta ilman Sydneytä koska se on välillä ollut ainoo asia mikä tekee mut iloiseks. Meil on ollut niin monta leffailtaa yhessä, kaikki ajomatkat kun ollaan menty jonnekkin, kaikki ne hetket kun ollaan naurettu yhessä. En luopuis näistä hetkistä ikinä. Ei olla ikinä oikein riidelty koska huomataan ilman sanoja millon vaan kannattaa olla hiljaa eikä mennä ees lähellekkään toisiamme.
Oon niin onnekas et oon saanut niin ihanan host siskon. En voi parempaa pyytää. Mun siskon ansiosta mun vuosi on ollut näin onnistunut. En voi kiittää tarpeeks <3
