Moikka! Tällä kertaa kirjoittelen teille täältä suomesta missä oon ollut jo 2 viiikkoa. Kotiinlähtö oli aluksi tosi kamalaa, mutta kun oikeesti matkalla oltiin niin se muuttui paremmaksi. Meillä oli AFS:sän lähtöorientaario ennen kun oikeesti lähdettiin takaisin omiin maihimme jossain kansallispuistossa, jossa oli hotelli. Sinne ajettiin sunnuntaina perheen kanssa ja siellä hyvästeltiin perhe. Kaverit olin hyvästellyt jo perjantaina ja Thadin lauantaina. Hyvästien jättäminen oli ihan hirveetä ja itkulta ei vältytty. Musta tuntu kuin maailma olis romahtanut ja varsinkin Thadille. Sanottiin hyvästit lauantai- sunnuntai yönä kun hän tuli vielä käymään meidän pihalla. Se oli maailman hirvein tunne halata häntä viimeistä kertaa ja kävellä sitten pois tietäen, että seuraavaan halaukseen menee vielä kauan ja meillä on valtameret välissämme.
Sunnuntaina hyvästien jälkeen pidimme orientaarion ja sen jälkeen saatiin vaan viettää aikaa muiden vaihtareitten kanssa. Maanantaina saatiin nauttia koko päivä ihanien vaihtarietten seurasta, uimisesta, peleistä, ruuasta ja world cupista. Illalla lähdettiin bussin kanssa New yorkkiin, josta lennot sitten lähti. Lentoja odoteltiin sellaisessa yliopistossa jossa oli satoja vaihtareita monista maista. Siellä yritettiin vähän nukkua, koska yöllä ei saanut unta bussista ja seuraavaksi olikin edessä matka takaisin kotiin. Vaihtarikavereiden hyvästely ei myöskään ollut helppoa ja itkuilta ei taaskaan säästytty. Lentomatka meni hyvin ja sainkin nukuttua pari tuntia. Lentokentällä mua oli vastassa äiti , sisko, veli ja paras ystävä Silu. Olin onnellisesti takaisin kotona
Miten mulla menee kahden viikon jälkeen?
Ihan hyvin. Kavereita näin mun takaisintulo juhlissa ja sen jälkeen perjantaista lähtien oon ollut töissä joka päivä noin seitsemäntoista tuntia pakkaamassa mansikoita. Toi työ on ollut rankkaaa, mutta onneks mulla on maailman ihanimmat työkaverit ja tänään on vapaapäivä ja nyt meillä alkaa vuorit niin päivät ei oo enään näin pitkiä. Ikävä jenkkeihin on kova ja välillä tuntuu kuin oikeesti kuuluisin sinne enkä tiedä mitä täällä oikeen teen. Kotona on kuitenkin kiva olla. Se helpottaa mun ikävää, että tiiän näkeväni nää ihmiset vielä. Nyt kun tää jakso elämästäni loppuu, on uuden jakson aika. Kiitos kaikille että seurasitte mun elämää rapakon toisella puolella <3
<3Sara
