Blogin puolella on viimesen kuukauden aikana ollut suoraan sanottuna kuollutta. Tää hiljausuuselo on johtunut vain ja ainoastaan ajan puutteesta. Koko ajan oon pää kolmantena jalkana menossa ja jos menoa ei ole, oon rätti väsyneenä sängyssä makaamassa. Yritän saada mahd. pian tän blogin uuden ulkoasunkin tehtyä ja koeviikon jälkeen yritän ruveta kirjottelemaan taas enemmän. Mun elämä on alkannu palata niin normaaliksi kuin vaan vaihtovuoden jälkeen on mahdollista. Monia varmaan mietityttää millaista elämä vaihtovuoden jälkeen tulee olemaan. Se vaihtelee tosi paljon ihmisestä, joten mitään suoraa vastausta en voi teille antaa. Omakohtainen kokemus on, että siinähän se menee. On huonoja- sekä hyviä päiviä ja kaikki on vaan pakko yrittää kestää, mutta helppoa se ei oo. Jos vaihtovuosi on välillä vaikea, on se takaisin tulo ja elämä sen jälkeen tuplasti vaikeampaa.
Vaikein asia on ihmiset. Mun ystävät on täällä ja niitä on ihana nähdä ja tiedän että he rakastaa mua, mutta välillä tuntuu, että on vaan niin yksin. Monet vaihtarit voi varmaan samaistua näihin takaisin tulon jälkeen tulleisiin tunteisiin. Mun ystävillä ei oo enään samalla tavalla aikaan muhun, kuin ennen. Onhan se ymmärrettävää, koska he on oppineet elämään ilman mua ja se elämä on onnistunut hyvin. Kaikilla on niin eri tilanne elämässä verraten siihen mitä silloin oli, kun olin vielä suomessa jännittämässä lähtöä. Onneks mulla on silti vielä ihanat ystävät täällä, että ei ne mihinkään ole kadonnut. Vaihtarikavereista tulee koko ajan vaan tärkeämpiä, koska ne ymmärtää mua ihan täysin. Oman perheen kanssaon myös ihana olla. Omaa perhettä oon ruvennut arvostamaan vaihtovuoden aikana niin paljon enemmän mitä ennen.
Koulun alotus oli vaikeaa. Mua autto se, että meijjän koulussa oli muutama muukin saapunut vaihtari ja nyt oon saanut jo paljon uusia kavereita mun uudelta luokka-asteelta. Se ei ole se ongelma. Ongelma on itse opiskelu. Se ei rullaa niinkuin ennen. Mikään ei innosta, mikään ei jää päähän, mitään en tunnilla ymmärrä ja enkku ei suju vaikka pitäis. Kielioppi on kadoksissa ja englannin sanojen kääntäminen suomeksi ei onnistu, vaikka ymmärrän kaiken. Äikässä suomenkielioppi on myös kadonnut kuin pieru saharaan ja mitään muistikuvaa ei oo matikan sanastosta. Kaikki vaihtarit on luulatavasti tästä sevinnyt, toiset paremmin, toiset huonommin, mutta enköhän mäkin tähän pysty. Yks plussa kyllä löytyy ja se on kouluruoka! Oi miten oonkaan kavannut sitä kunnon suomalaista kouluruokaa.
Suomen ilmasto ottaa päähän ja mulla on vaan kauhee hinku päästä tutkii uusia paikkoja maailmasta. Haluaisin hirveesti mennä asumaan hetkeksi espanjaan tai lattarimaahan ja opetella espanjan kielen. Uusi innostuksen kohde on myös jamaica. Haluan vaan ulkomaille asumaan, pois suomesta hetkeksi. Tottakai suomi on aina mun sydämmessä myös ja lemppari paikka.
Ikävä jenkkeihin on yllätys yllätys kova. Haluun halata kaikkia mulle tärkeitä ihmisiä ketä on siellä valtamerten toisella puolella, sekä makoilla sängyssä mun siskon kanssa ja puhua kaikista salaisuuksista kunnes nukahdetaan. Haluan päästä mukaan kannustamaan meijjän koulun futispelaajat voittoon muiden cheerleadereitten kanssa. Lauantai aamuisin en pysty kattomaan edes instagram kuvia, koska koko etusivu on täynnä perjantain peli kuvia. Tän vuoden vaihtareitten blogeja on lähes mahdotonta lukee sekä homecomingin aikaan tuun varmaan itkemään joka päivän. Syksy oli mun vaihtovuoden yhtä parasta aikaa, joten tää syksy tulee olemaan melko rankka. Jokainen päivä alan vaan ikävöimään enemmän varsinkin, kun ilmat täällä alkaa synkkenemään. Onneks tiiän että tän tunnelin päässä on valoa. Sen valon tavotan 94 päivän päästä kun lentokone lähtee helsingistä kohti new yorkia ! USA HERE I COME !
Mun siskoa mulla on erityis ikävä. Oltiin erottomattomat ja hänestä tuli mulle yksi maailman tärkeimmistä ihmisistä. En vois kuvitellakaan mun elämää ilman Sydneytä ja tiiän, että Sydney tarvitsis mua myös sen luokse. Tää erolla olo on vaikeeta, mutta mä tiiän että odottelu on sen arvosta, koska seuraavan kerran kun nähään, se tulee olemaan jotaim niin ihanaa. Meidän välille synty aito ystävyys enkä vois olla onnellisempi tai yleempi, että saan kutsua Sydneytä mun siskoksi. Vaikka biologisesti ei siskoja ollakkaan, silti sisimmässä tieetään, että meijjät on luoto siskoiksi. Me ollaan enemmän kuin parhaita ystäviä.
<3sara
Graduation alkoi kun meidän koulun senioreiden president esitteli tärkeitä ihmisiä ja sen jälkeen rehtori antoi erikoishuomiot ihmissille jotka on ollut 4 vuotta honor-rolissa, honor society- ihmiset, ne jotka ei oo missannut päivääkään koko high schoolissa, ne jotka menevät armeijjaan ja viimeisenä ne 4 joilla on parhaat arvosanat koulussa ja he kaikki pitivät puheet. Mun mielestä muutamat näistä puheista oli tosi hyviä eikä siellä oikein ehtinyt tylsistymään. Tän jälkeen kaikkien nimet sanottiin erikseen ja jokainen haki diplominsa kaikkien edessä.
Kun kaikki lähe 270 senioria olit diplomit kädessä istumassa saatiin laittaa tasselit eli ne pienet härpäkkeet mitkä roikkuu siitä hatusta niin vasemmalta puolelta oikeelle ja räjäyttää pikku pommit jotka meillä jokaisellä oli kädessä ja niiden sisällä oli serpeenttiiniä. Rehtori puhui vielä muutamat sanat ja tämän jälkeen tapahtui tämä kuuluisa hetki kun kaikki heittää hatut ilmaan.
Tää päivä oli oppilaille tosi iloinen koska täähän tarkoittaa kesälomaa sekä high schoolin loppua ja heillä aivan uutta elämää. College muuttaa heidän elämän ihan erillaiseksi, monet lähtee pois kotoota ja college tarkoittaa oikeesti että pitää jotain tehdäkkin. Samalla tää päivä oli kaikille haikea, koska nää ihmiset joiden kanssa on tottunut olemaan joka päivä lähtee aivan eri paikkoihin. Osa jää lähelle opiskelemaan, osa lähtee toiselle puolelle amerikkaa, toiset menee armeijjaan ja sen takia toiselle puolelle maapalloa ja minä lähden kotiin suomeen. Siihen on kuitenkin vielä kuukausi.
<3sara
