life after exchange year

Blogin puolella on viimesen kuukauden aikana ollut suoraan sanottuna kuollutta. Tää hiljausuuselo on johtunut vain ja ainoastaan ajan puutteesta. Koko ajan oon pää kolmantena jalkana menossa ja jos menoa ei ole, oon rätti väsyneenä sängyssä makaamassa. Yritän saada mahd. pian tän blogin uuden ulkoasunkin tehtyä ja koeviikon jälkeen yritän ruveta kirjottelemaan taas enemmän. Mun elämä on alkannu palata niin normaaliksi kuin vaan vaihtovuoden jälkeen on mahdollista. Monia varmaan mietityttää millaista elämä vaihtovuoden jälkeen tulee olemaan. Se vaihtelee tosi paljon ihmisestä, joten mitään suoraa vastausta en voi teille antaa. Omakohtainen kokemus on, että siinähän se menee. On huonoja- sekä hyviä päiviä ja kaikki on vaan pakko yrittää kestää, mutta helppoa se ei oo. Jos vaihtovuosi on välillä vaikea, on se takaisin tulo ja elämä sen jälkeen tuplasti vaikeampaa.

 Vaikein asia on ihmiset. Mun ystävät on täällä ja niitä on ihana nähdä ja tiedän että he rakastaa mua, mutta välillä tuntuu, että on vaan niin yksin. Monet vaihtarit voi varmaan samaistua näihin takaisin tulon jälkeen tulleisiin tunteisiin. Mun ystävillä ei oo enään samalla tavalla aikaan muhun, kuin ennen. Onhan se ymmärrettävää, koska he on oppineet elämään ilman mua ja se elämä on onnistunut hyvin. Kaikilla on niin eri tilanne elämässä verraten siihen mitä silloin oli, kun olin vielä suomessa jännittämässä lähtöä. Onneks mulla on silti vielä ihanat ystävät täällä, että ei ne mihinkään ole kadonnut. Vaihtarikavereista tulee koko ajan vaan tärkeämpiä, koska ne ymmärtää mua ihan täysin. Oman perheen kanssaon myös ihana olla. Omaa perhettä oon ruvennut arvostamaan vaihtovuoden aikana niin paljon enemmän mitä ennen.

Koulun alotus oli vaikeaa. Mua autto se, että meijjän koulussa oli muutama muukin saapunut vaihtari ja nyt oon saanut jo paljon uusia kavereita mun uudelta luokka-asteelta. Se ei ole se ongelma. Ongelma on itse opiskelu. Se ei rullaa niinkuin ennen. Mikään ei innosta, mikään ei jää päähän, mitään en tunnilla ymmärrä ja enkku ei suju vaikka pitäis. Kielioppi on kadoksissa ja englannin sanojen kääntäminen suomeksi ei onnistu, vaikka ymmärrän kaiken. Äikässä suomenkielioppi on myös kadonnut kuin pieru saharaan ja mitään muistikuvaa ei oo matikan sanastosta. Kaikki vaihtarit on luulatavasti tästä sevinnyt, toiset paremmin, toiset huonommin, mutta enköhän mäkin tähän pysty. Yks plussa kyllä löytyy ja se on kouluruoka! Oi miten oonkaan kavannut sitä kunnon suomalaista kouluruokaa.

Suomen ilmasto ottaa päähän ja mulla on vaan kauhee hinku päästä tutkii uusia paikkoja maailmasta. Haluaisin hirveesti mennä asumaan hetkeksi espanjaan tai lattarimaahan ja opetella espanjan kielen. Uusi innostuksen kohde on myös jamaica. Haluan vaan ulkomaille asumaan, pois suomesta hetkeksi. Tottakai suomi on aina mun sydämmessä myös ja lemppari paikka.

Ikävä jenkkeihin on yllätys yllätys kova. Haluun halata kaikkia mulle tärkeitä ihmisiä ketä on siellä valtamerten toisella puolella, sekä makoilla sängyssä mun siskon kanssa ja puhua kaikista salaisuuksista kunnes nukahdetaan. Haluan päästä mukaan kannustamaan meijjän koulun futispelaajat voittoon muiden cheerleadereitten kanssa. Lauantai aamuisin en pysty kattomaan edes instagram kuvia, koska koko etusivu on täynnä perjantain peli kuvia. Tän vuoden vaihtareitten blogeja on lähes mahdotonta lukee sekä homecomingin aikaan tuun varmaan itkemään joka päivän. Syksy oli mun vaihtovuoden yhtä parasta aikaa, joten tää syksy tulee olemaan melko rankka. Jokainen päivä alan vaan ikävöimään enemmän varsinkin, kun ilmat täällä alkaa synkkenemään. Onneks tiiän että tän tunnelin päässä on valoa. Sen valon tavotan 94 päivän päästä kun lentokone lähtee helsingistä kohti new yorkia ! USA HERE I COME !

Mun siskoa mulla on erityis ikävä. Oltiin erottomattomat ja hänestä tuli mulle yksi maailman tärkeimmistä ihmisistä. En vois kuvitellakaan mun elämää ilman Sydneytä ja tiiän, että Sydney tarvitsis mua myös sen luokse. Tää erolla olo on vaikeeta, mutta mä tiiän että odottelu on sen arvosta, koska seuraavan kerran kun nähään, se tulee olemaan jotaim niin ihanaa. Meidän välille synty aito ystävyys enkä vois olla onnellisempi tai yleempi, että saan kutsua Sydneytä mun siskoksi. Vaikka biologisesti ei siskoja ollakkaan, silti sisimmässä tieetään, että meijjät on luoto siskoiksi. Me ollaan enemmän kuin parhaita ystäviä. 

<3sara

Pickaway county Fair 2014

Mulla on vielä pikkunen osa mun jenkkivuotta vielä kirjottamatta nimittäin mun viimenen viikko . En sillon mitään oikeestaan ehtinyt tänne kirjottamaan, koska oli kokon ajan juoksemassa jonnekkin pää kolmantena jalkana , useimmiten Fairille joista vähän jo mainitsinkin jo kauan sitten.  Tää Fair on jotenkin vaikee suomeks selittää mut käytännössä tää oli tällänen viikone kestävä jokavuotinen tapahtuma minä järjesti Junior Fairboard sekä 4-H. Tän viikon aikana täällä esiteltiin vuoden aikana tehdut projektit ja täällä oli eläinnäyttelyjä sekä paljon ruokaa ja joitain kauppakojuja ja huvipuistolaitteita. Niitä eläimiä oli ihan laamoista puluihin ja lehmistä kissoihin. Mä en siellä ihan jokapäivää viettänyt mutta noin puolet viikosta ja pari kertaa olin siellä yötä meijjän asuntoautossa, koska mun mom ja sisko vietti siellä joka päivän ja yön.  Mä olin kans vuoden aikana tehnyt yhen projektin joka oli mun koirasta ja siinä piti kirjata ylös kaikkii tietoja koirasta ja miten se käyttäytyy sekä kaikki ostokset sun muut ja ton kirjailun lisäks piti tehä joka juliste ja viedä koira tonne Fairille näytille.

Sunnuntaina kävin siellä ekaa kertaa kun siellä oli Fair queen ja king -kisat missä siis valittiin Fairin kuninkaalliset. Siellä oli paljon ehdokkaita ja oli ollut jo etukäteen haastatteluissa ja tuolla ne kertoi muutamat jutut itsestään ja vastas kysymyksiin . Mun sisko oli yks ehdokkaista, mutta tämä vuosi ei hänelle tuonut onnea vaan joku muu voitti ton tittelin. 

Keskiviikkona mun sisko sekä veli, molemmat vei niiden puput näyttelyyn ja mun veli itseasiassa sijoittu neljänneksi sen pupun kanssa. Mun siskon näyttämät puput ei ollut meidän vaan ne vain ostettiin tätä varten ja tämän jälkeen ne myytiin ja sen takia ne myös kilpaili eri luokassa eli Market rabitseissä ja mun veli taas meidän pupujen kanssa Breeding rabitseissä.

Perjantaina oli mun oman projetkin vuoro. Aamulla lähettiin meiltä Fairille päin Diesel mukana. Mun projekti oli kuulemm tehty tosi hyvin ja tuomarit innostu tosi kovin kun kuuli, että oon vaihtari. Diesel itse ei oikeen totellut siellä, mutta laitetaan sen piikkiin että se on vielä pentu ja tää tilanne oli sille aivan uusi. Kuitenkin jotain hyvin tein, koska mulle napsahti ykkös sija !

<3Sara

Home sweet home

Moikka! Tällä kertaa kirjoittelen teille täältä suomesta missä oon ollut jo 2 viiikkoa.  Kotiinlähtö oli aluksi tosi kamalaa, mutta kun oikeesti matkalla oltiin niin se muuttui paremmaksi. Meillä oli AFS:sän lähtöorientaario ennen kun oikeesti lähdettiin takaisin omiin maihimme jossain kansallispuistossa, jossa oli hotelli.  Sinne ajettiin sunnuntaina perheen kanssa ja siellä hyvästeltiin perhe. Kaverit olin hyvästellyt jo perjantaina ja Thadin lauantaina. Hyvästien jättäminen oli ihan hirveetä ja itkulta ei vältytty. Musta tuntu kuin maailma olis romahtanut ja varsinkin Thadille.  Sanottiin hyvästit lauantai- sunnuntai yönä kun hän tuli vielä käymään meidän pihalla. Se oli maailman hirvein tunne halata häntä viimeistä kertaa ja kävellä sitten pois tietäen, että seuraavaan halaukseen menee vielä kauan ja meillä on valtameret välissämme.

Sunnuntaina hyvästien jälkeen pidimme orientaarion ja sen jälkeen saatiin vaan viettää aikaa muiden vaihtareitten kanssa. Maanantaina saatiin nauttia koko päivä ihanien vaihtarietten seurasta, uimisesta, peleistä, ruuasta ja world cupista.  Illalla lähdettiin bussin kanssa New yorkkiin, josta lennot sitten lähti. Lentoja odoteltiin sellaisessa yliopistossa jossa oli satoja vaihtareita monista maista.  Siellä yritettiin vähän nukkua, koska yöllä ei saanut unta bussista ja seuraavaksi olikin edessä matka takaisin kotiin. Vaihtarikavereiden hyvästely ei myöskään ollut helppoa ja itkuilta ei taaskaan säästytty.  Lentomatka meni hyvin ja sainkin nukuttua pari tuntia. Lentokentällä mua oli vastassa äiti , sisko, veli ja paras ystävä Silu. Olin onnellisesti takaisin kotona

Miten mulla menee kahden viikon jälkeen?

 

 Ihan hyvin. Kavereita näin mun takaisintulo juhlissa ja sen jälkeen perjantaista lähtien oon ollut töissä joka päivä noin seitsemäntoista tuntia pakkaamassa mansikoita. Toi työ on ollut rankkaaa, mutta onneks mulla on maailman ihanimmat työkaverit ja tänään on vapaapäivä ja nyt meillä alkaa vuorit niin päivät ei oo enään näin pitkiä. Ikävä jenkkeihin on kova ja välillä tuntuu kuin oikeesti kuuluisin sinne enkä tiedä mitä täällä oikeen teen.  Kotona on kuitenkin kiva olla. Se helpottaa mun ikävää, että tiiän näkeväni nää ihmiset vielä.  Nyt kun tää jakso elämästäni loppuu, on uuden jakson aika. Kiitos kaikille että seurasitte mun elämää rapakon toisella puolella <3

<3Sara